PulseOn menu logo color

DMS

Sydämen asialla

Suomalaisen FinFib-tutkimuksen mukaan vuonna 2018 Suomessa oli 227 000 eteisvärinäpotilasta ja vuosittain uuden diagnoosin saa noin 25 000 suomalaista.

Eteisvärinän esiintyvyys kasvaa iän myötä. Hoitamaton eteisvärinä aiheuttaa noin 20 % aivoinfarkteista ja siksi eteisvärinän, erityisesti oireettoman, tunnistus on tärkeää varhaisen verenohennuslääkityksen aloittamiseksi ja aivoverenkiertohäiriöiden ehkäisemiseksi.

”PulseOnin rannelaite ja pilvipalvelu ovat odotettuja työkaluja kardiologille eteisvärinän diagnosointiin. Menetelmä parantaa oleellisesti oireettomien rytmihäiriöiden diagnostiikkaa ja lääkäreille kehitetty pilvipalvelu tekee sydänfilmin analysoinnista nopeaa ja sujuvaa”, toteaa Sydänsairaalan kardiologi Kirsi Korpi.

Euroopan kardiologinen seura (ESC) suosittaa eteisvärinän, eli flimmerin, seulontaa yli 65-vuotiaiden ikäryhmille. Suositus sai vahvistuksen viimeisimmässä eteisvärinän tunnistusta koskevassa webinaarissa 20.10.2021 ”Atrial fibrillation screening implementation – state of the art and future directions”. 

Teknologiaa maailman huipulta 

PulseOn tulee markkinoille ratkaisulla, joka muuttaa eteisvärinän tunnistamisen ja seurannan pysyvästi. Rannelaitteessa on poikkeuksellisen tarkka sykkeen tunnistusmenetelmä, joka havaitsee myös oireettomat rytmihäiriöt. Rytmihäiriön havaittuaan laite ohjaa potilasta ottamaan sydänfilmin. 35 sekunnin mittainen sydänfilmi syntyy vaivattomasti sekä tarkasti samalla rannelaitteella.

Oikea-aikainen mittaus on ratkaisevaa, koska mm. eteisvärinä voidaan varmuudella todeta vain rytmihäiriön aikana tehdyn EKG:n avulla. PulseOnin rytmihäiriömonitori ja siihen liittyvä palvelu on oletettavasti maailman ensimmäinen pitkänaikavälin mittaukseen kehitetty lääkinnällinen laite, joka yhdistää PPG- ja EKG-teknologiat sekä tunnistaa oireettomatkin rytmihäiriöt helposti häiritsemättä potilaan normaalia elämää. 

”PulseOn on saanut paljon huomiota ja kiinnostusta ympäri maailmaa yhdistämällä eri teknologioita lääketieteelliseksi kokonaisratkaisuksi, joka auttaa todentamaan, seuraamaan ja diagnosoimaan eteisvärinää luotettavasti ja kustannustehokkaasti”, kertoo – PulseOnin CTO Jaakko Hattula.

Suomessa kehitetty, Suomessa valmistettu 

”Suomalainen terveysteknologia on maailman parasta ja sen mahdollistamiseksi tarvitaan yhdessä tekemisen ilmapiiri, joka suosii uusia innovaatioita sekä kehitystyötä ennakkoluulottomasti ja rohkeasti katse tulevaisuudessa”, toteaa PulseOnin toimitusjohtaja Jari Kaija. Kardiologian ammattilaiset pelastavat ihmishenkiä ammattiosaamisellaan sekä oikeilla työkaluilla. Maailmalla Suomi tunnetaan hyvin molemmista.